Jahas. Päätti sitten kaikki teksti häippästä bittiavaruuteen, kokeillaas uudelleen.

Vilkuilin pari viikkoa sitten siskolla uusinta Suuri Käsityö lehteä ja löysin sieltä kivan liehukehelmaisen mekon mallin. Ja kun kokokin oli lähes oikea, niin päätin sitten vaihtaa mekon mallia, johan sillä entisellä on tehtykin vaikka kuin monta tanttua. Oli just sopiva 6m pala sifonki- viskoosisekotusta kangastakin, tuli keväällä ostettua sieltä Polalta. Eihän tähän mennyt sitä kuutta metriä, mutta lopusta saan vielä jotain kivaa. Just sen värinen kangas, että kun sen päälle laitan  niin penskat vaihtaa ihan suosiolla toiselle puolen katua, eikä ole tuntevinaan.

Mie inhoon yli kaiken kaavojen piirtämistä, joten tässäkin tuli oikastua helmaosan liehukkeen kanssa. Olis pitäny 4 eri kaavanosaa piirtää, mutten piirtänyt kun yhen, kun tutkailin kaavoja arkilta ja kaikissa oli samanlaiset mekinnät samoissa kohdissa. Tosin se hankaloitti hieman leikkaamista kun joka osan sai erikseen kankaalle sovitella. Tarkotuksella leikkasin yhtenä kappaleena koko pituuden, ettei tule ikäviä poikkisaumoja kesken kaiken.

Pituutta piti reilusti lisätä välille, kun tuo mallimekko oli vaan 120 cm pitkä ja miulla se on se kaikkein rumin pituus just polveen. Vuorikin olis kaavan mukaan menny niukin naukin vesirajalle, joten reilusti pidemmäksi. Nyt pituutta on 150 cm ja se on miulle nilkkapituinen. Tosin nyt sivupituus on pidempi kun etu- ja takapituus, mutta haitanneeko tuo. Jos jotakuta häiritsee, niin kattokoot muualle.

Hintaa tälle mekolle tuli 3€, kun vuorikangas oli joku vanha puuvillavoileen loppu, mistä tein muistaakseni vuoria joskus johonkin. Ensin meinasin laittaa vetoketjun sivuun niin kuin ois pitäny, mutta kun kokeilin mekkoa vuoritettuna päälle, niin väljyyttä oli sen verran, ettei sillä ois enää ollu mitään virkaa. Jouduin vielä ottamaan kainalosta molemmin puolen kymmenisen senttiä sisään kun olen tällänen päärynän mallinen.

Mie kun tunnetusti oikasen joka kohassa, niin tuli oikastua nytkin. Vähän ihmettelin miks työohjeessa sanottiin että olkasauma pitää jättää auki, yleensähän alotan ompelun olkasaumasta ja siitä sivuun. No sehän selvis aika äkkiä miks näin, kun sain vuorin ommeltua kaula-aukkoon kiinni. Vähän aikaa pyörittelin ja tulin siihen tulokseen ettei hiha-aukko käänny oikein olan kiinni ollessa ja kun vuorin on tarkotus olla sisäpuolella, niin ei auttanut muu kun leikata olat auki. No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Tälläsen siitä nyt sit aikaan sain.

1281377530_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Huivihan oli ihan ykinkertainen tehä. Oli metrin pala viskoosia, Polalta sekin, jonka halkaisin pituussuunnassa ja ompelin puolikkaat yhteen pitkäksi huiviksi. Päärmäsin vaan saumurilla ja jätin sauman näkyviin. Miusta kun nuo huivin reunat ei saa olla paksuja törsäkkeitä.

1281377577_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mie päätin, että nuo sopivat yhteen.