Tuolla työmaalla on sattunut kaikenlaista tossunkuluttajaa kohtaamaan matkan varrella.

Tässä joku kerta olin taas ajelemassa paikallisliikenteessä ruuhka-aikaan ja eräältä pysäkiltä tuli noin kymmenkunta ala-asteen oppilasta kyytiin. He makselivat kuka yhden, kuka kaksi matkalippujaan. En tiedä oliko tilanne tahallinen poikien kokeilu, vaiko ihan tahaton, mutta laskin kuitenkin että yksi autoon tullut ei maksanut itsestään, eikä kukaan kaverikaan. Hihkaisin nappuloille, että yksi jäi maksamatta, tulepa tänne.

Bussin puolivälistä könysi kaikkien reppujensa kanssa poika eteen ja tuumasi kovaan ääneen: " Voi hitsi kun tuo dementia vaivaa!" Oli muilla asiakkailla tosi hauskaa kun poika oli varmaan kahdeksan vanha. Kuului iloinen naurunhörähdys ja loppumatka ajeltiinkin varsinaisessa pulinassa. Yleensä bussissa ihmiset on hyvin itseensä kääntyneitä, eikä kellekkään puhuta jos se vieruskaveri ei nyt satu ihan tuttu olemaan.  Eikä ainakaan suoraan katsota kohti, luulee vielä naapuri, että se vakoilee jotain. Tai yrittää tunkeutua toisen reviirille.

Olen mie joskus saanut täpötäyden bussilastillisen ihan hiiren hiljaakin istumaan, siis nimenomaan koululaiskyydin. Ne olivat jopa viikon olleet autossa ihan hipi hiljaa, kun pelkäsivät että tulen taas päälle. Mie nimittäin puutun asioihin jos vaan satun huomaamaan, ja kun tunnetusti olen tällainen hiljainen ja vähä-ääninen, ujo ja hiljainen maalaistyttö. No joo. Ja etenkin niin pieni ja hentoinen.

Odotin muksuja koulua lähellä olevalla pysäkillä ja oppilaita tuli tipotellen autoon. Eräs poika istui ihan asiallisesti keskioven takana olevalle penkille. Tulipa kaveri siihen viereen, että tämä on hänen paikkansa, samantien nyrkillä päähän. Näin että sattui ja lujaa, tämä lyöty tuli istumaan etupenkkiin viereeni ja yritti itkua pidätellä. Sitähän ei miun sisu sulattanut, vaan karjasin sille nyrkinheiluttajalle oikeen kunnolla. Nämä olivat siis yläaste ikäisiä.

Yritti poika uhitella ja väkättää vastaan, mutta siinä vaiheessa lähdin kuskinpenkiltä poikaa kohti koko tässä 184 cm pituudessani ja pitkälti yli sadan kilon painossani, ehkä hyvinkin uhkaavan näköisenä. Ääntä käytin ihan silleen reilusti, samalla kaivoin työtakin taskusta kynää ja paperia ja aloin tiukkaamaan lyöjän nimeä ja luokkaa. Poika oikein kutuistui penkissä, hyvä ettei painunut penkin toppausten sisälle siinä kun sille keuhkosin, että mitä tuollaisille nilkeille tapahtuu minun silmieni alla. Poika piipitti nimensä, mutta enää ei muistanut millä luokalla oli, hyvä ettei housuihinsa pissannut. Kertaakaan en poikaan koskenut, ainoastaan taputin sitä lyötyä olalle ja kuiskasin ettei tämä juttu jää tähän.

Autoonhan oli koko ajan tullut muitakin oppilaita, ja kaikki todellakin kuulivat mitä on tapahtunut. Seuraavat seitsemän kilometriä ajettiin hyvin ääneti, jopa nuppineulan olisi kuullut putoavan. Siinä vaiheessa kun lyöjä jäi pois kyydistä, tajusin kuka poika oli, en vain aiemmin osannut yhdistää naamaa ja nimeä. Entisen naapurin poikahan se oli.

Päättärillä saatuani viimeiset ulos soitin pomolle, että jos sieltä lankaa pitkin tulee äiti valittamaan minun käytöksestäni, niin antaa tulla vaan, voin oikein hyvin ottaa kyseisen äidin kanssa yhteen. Sarjassamme äitejä jotka aina ruikuttavat etti se meidän kultamussukka ikinä mitään pahaa tee, aina vaan aiheetta syytetään. Kerroin pomolle karjuneeni siellä autossa, mutten viitsinyt sitä lyötyä enää alkaa kovistelemaan nimen pyynnöllä. Pomo sanoi omien lastensa olevan samassa koulussa, että kyllä hän sen selville saa.

Asiasta virisi sitten poliisikuulustelu, lyödyn pojan vanhemmat olivat tehneet rikosilmoituksen. Olivat pojan vanhemmat kiitelleet sitä että puutuin asiaan, meilläkään suurin osa naisista eikä kaikki mieskuljettajatkaan puutu, kohauttavat vaan olkiaan eivätkä ole näkevinään.

Mie ihmettelin kun puhelin soi vielä kuuden aikaan illalla ja pomo soittaa, yleensä pääliköt ei työasioita hoida enää virka-ajan jälkeen, sitä varten on päivystäjä. Hän soitti ihan asioikseen, että sen lyödyn pojan vanhemmat olivat ottaneet yhteyttä varikolle ja kertoneet tehneensä sen rikosilmoituksen ja olivat nimenomaan käskeneet kiittää minua toiminnastani. Olin pudottaa leukani. Meillä ei nimittäin yleensä kiitokset nurkkahuonetta pidemmälle kiiri. 

Luulen, että tämä lyöty poika ei olisi uskaltanut viedä juttua eteenpäin, jos en olisi puuttunut. Sitähän en tiedä millaiset heillä kotona on keskusteluyhteydet, mutta kun muistelen omia kouluaikojani, niin monesta asiasta olen vasta nyt alkanut puhumaan äidille. Yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Ei äiti edes tiennyt että meitä kaikkia kiusattiin koulussa sen takia, että minulla sattui olemaan heikko nenä, joka ilman mitään syytä alkoi vuotamaan verta. Siitä sai myös molemmat siskot osansa.