Vilkuilin noita vanhoja albumeita ja löysin sieltä paljonkin juttuja joita olen aikaan saanut vuosien varrella. Luulen että kaikista vaikein oli kuitenkin tämä. Siinäpä vasta temppu olikin kun 6m lipputankoon piti virittää 10m valoletku. Kuten kuvasta näkyy vieressä on omenapuu jonka yli letku piti aina joka kierroksella heittää, muuten kaikki kierre olisi jäänyt metrin korkeudelle tuosta letkun alapäästä. Omenapuuta piti muutama kierros kiertää ympäri ennen kun tuo kaikki oli sinne pujotettu. Pikkusen oli sen jälkeen paha olo.

Yritin loppiaisen jälkeen exälle sanoa että jättäisi sen letkun sinne seuraavaa vuotta varten kun oli niin hankala laittaa paikalleen niin eikös tämä hyväkäs mennyt ja laskenut sen alas. Kuitenkaan koskaan ei lippua tangossa pidetty, siitä pidin tiukasti huolen. Lippu on edelleenkin Kaliforniassa, että ei ihan äkkiä takaisin tule.

Kyllähän oli jotkut urputtaneet että on lipputangon häpäisyä laittaa tuollainen sinne. Enhän mie sentään sinne yhtaikaa lippua kiskonut. Enkä ole koskaan kuullut et joku muovitolppa häpäistys jos siihen valot laittaa. Lipun voi kyllä häpäistä, mutta ei tankoa. Sitäpaitsi pihan paras paikka ripustaa jouluvalot, ei kenenkään tiellä kun keskellä puutarhaa ei niin hirveesti talvisin tullu käveltyä. Aitalta vaan roikalla sähköt. Ja jos ihan tarkkaan kattoo, niin tuossa omenapuussa on kynttilät.

Tässä ei ole tarkotus kissaa esittää, se ei ole miun tekemä, vaan tuo matto. Kaikkiaan tein niitä 4. Oli tarkoitus saaha sängyn ympärille päätyyn lyhyt ja pidemmät sivuille kun oli kylmä lattia. Yhden tein ihan 160 x 240 kokoisena. Eihän niitä sitten voinut sängyn ympärille laittaa kun unohin ihan sellasen pikkujutun. Sängyn pääty oli puolen metrin päässä uunista jota joka toinen päivä lämmitettiin, niin eihän siihen mattoa voinut laittaa kun siinä oli kipinäpelti. Löytyi niille sitten toinen paikka. Oikeastaan noista ajoista lähtien on miulla alkanut orastaa tuo lämpimien värien kausi joka jatkuu vieläkin. Nykyisin lemppareita on keltaisen lisäksi murrettu oranssi, etenkin persikka on suosikki.

Mattoja on tullut jokunen vuosien mittaan tehtyä, omat puutkin on, mutta kun ei ole tällä hetkellä oikein omaa tilaa niille, niin ne on yhden sukulaisen tykönä. Muutama poppanakin on tullut nakuteltua, mutta kun ne sukulaisen omat poppanapuut on jostain 1800 luvulta, niin voi vaan arvata mikä on ollut ihmisten keskipituus silloin. Miun on hankala kutoa niillä kun ovat niin matalat. En saa edes jalkoja kunnolla sinne tukin alle. Itellä on mattokangas kiinni, ni ei kehtaa poppanaa alkaa siihen loimeen.

Äidille tein yks kevät samettilangasta ihan kokeeks saunaan poppanaisen laudeliinan 70 cm leveällä loimella Marttojen puilla. Väriksi laitoin silkkinauhaa luonnonvalkoisen samettilangan kanssa ja loimi oli musta puuvilla. Olihan se ihan hyvännäkönen, mutta vaikka prässäsin - siis yritin- niin huomasin että ei edes rievun läpikään sitä saanut tehä. Oli sen verran keinokuitulankaa, että toisesta kulmasta hieman kerkesi kude sulamaan. Tiedänpä sen nyt.

Itse asiassa ensimmäinen mitä aloin kangaspuissa tekemään oli laiskanryijy. Ikinä ole mitään tehny ja lähe polkemaan nelivartisia polkusimia. Mutta tein ryijyn. Tuossa ekassa kuvassa näkyy vielä nuo meidän oksettavat olohuoneen tapetit. Ne teki huoneestaki niin pimeen et pääsä löi seinään. Sitten noihin yhistetty marjapuuron värinen lattia ja ovenpielet keltaset. Oikeen ilo yhistellä värejä.

Tein toisen. Tuossa on jo tapetit vaihettu.

ja tein kolmannen.

Yksi niistä on tällä hetkellä Kaliforniassa sekin. Eli tuo punapohjainen. Leikkasin kuvion auki niin, että siinä lukee Anne Have a Nice Day. tarkoitus oli laittaa sydän alle, mutta se jäi vähän vaiheeseen.

Joskus aikanaan kun odotin tyttöä tein tämän, vaikka exex siitä kunniaa itelleen ottaakin, eikä antanut sitä minulle kun lähdin sieltä. Eipä antanu paljon muitakaan huonekaluja, vaikka osa olikin miun vanhempien hommaamia.

Hänen tekemisensä rajoittuu siihen, että teki nuo sydämen muotoiset aukot, vaikka muuta väittääkin. Mie piirsin mallin ja jalaskin oli pitkällisen tuotekehittelyn tulos ettei keikahda ympäri, hommasin filmivanerit määrämittoihin leikattuina, hommasin naulat ja maalit ja vielä kasasinkin, hioin sekä maalasin. Siksi sininen väri koska olin ihan varmasti poikaa tekemässä. No onhan tuo matkustajakin miun tekemä. Etolan poistohyllystä löysin tukevan patjankin. Ei se ollut kun pari senttiä liian lyhyt, mutta paremminhan ilma kiersi.

Tytölle oli kiva tehdä mekkoja kun se oli pieni, niitä ei kauaa väkertäny. Tämä kissamekko oli yksi suosikeista. Taskut oli vähän napakampaa puuvillakangasta, kauluksessa ryömivä kissa, joka ei tuossa kunnolla näy. Leveä pyöristetty kaulus. Tuosta samasta kankaasta miulla oli itellä mekko missä oli vekattu keltainen helma ja pussihihat. Miullakin oli nuo keltaiset mansetit hihansuussa. Paljon meillä oli saman tyyppisiä vaatteita. Aina kun tein itelle jotain, niin loppukankaasta tuli tytölle joku hamonen tai vastaava.

On niitä huteja miullekki sattunu. Joskus kun joku ei vaan yksinkertasesti onnistu. Mutta kun oli rahat vähissä ja yksin yritin tytön kans pärjätä, ni kyllä niitä hutejaki tuli pidettyä ainaki kotona. Tällästä en ois ilenny hoitopaikkaan laittaa.

Tää oli kyl joku pohjanoteeraus. Kuten alakuvasta näkyy, niin vetoketju meni ihan vituralleen, toinen lahje oli melkein kymmenen senttiä pidempi kun toinen ja muistaakseni hihatkin oli ihan jättipitkät. Vetoketjukin tuli purettua jostain vanhasta vaatteesta, et jo senkin takia hankala kiinnittää.  Tuo ipana on kuitenkin tuossa vajaa kaks. Olikohan niin et tuota pidettiin vaan yöpukuna ettei kukaan näe.

Vähän uudempaa tuotantoa on tämä huonekalukankaista tehty tilkkupeitto omaan sänkyyn. Tää on itse asiassa tehty viime kevättalvella kun Marttojen kanssa vähän innostuttiin. Olivat saaneet huonekaluliikkeistä mallitilkkuja ja niistä värkättiin.

Siitä vaan vielä vuori puuttuu. Se on jotenkin niin vaikeeta siihen laittaa. Melkein yhtä inhottavaa hommaa kun kaavojen piirtäminen. Siis mie kyllä leikkaan ja ompelen, mutta ne kaavat. En tiiä montaa niin inhottavaa hommaa kun ettiä sieltä sadan viivan joukosta just se kaava mitä tarviisin.

Marttojen kanssa on puuhattu vaikka mitä tässä vuosien aikana. Nämä olivat tosi hauskoja tehdä. Ensin tehtiin enkeli ja seuravana vuonna joulupukki. Vaatteet on tehty paperinarusta, pää ja kädet on kipsiä. Käsiä yhdistää piipunrassi. Enkelillä on alustana pahvilieriö, mutta pukilla styroksinen kartio. Enkelin helmaa kiertää ohut askartelurautalanka, että sitä voi muotoilla. Kullanväriset on ihan pitsinauhaa liimattu kiinni. Tuosta ei näy, mutta taittelin pukille silmälasit rautalangasta ja sen jälkeen se näyttikin ihan bussikurssin tieliikennelain opettajalta. Pukin kaulassa on ihan aitoa kanin karvaa. En halunnut punaista pukkia kun kaikilla muilla oli, halusin sinisen ja alusmekko on samaa kun tuon enkelin mekko. Aina miun pitää olla erilainen.

Jossain vaiheessa tehtiin kolmaskin enkeli kreppipaperista jonka joku meidän Martoista oli löytänyt Marttalan komerosta. Paperi oli sellaista napakkaa niin kun sota-aikana käytettiin, ei sitä rimpulaa mitä nykysin myydään. Sen annoin ystävän äidille 50v lahjaksi. Jossain on siitäkin valokuva, mutta eipä sitä nyt tähän hätään löytynyt.

Näitä kun alkaa miettiä, niin neljännenkin enkelin olen tehnyt, tai siis kolmannen enkelin ja yhden pukin. Se oli vaan pienempi kuin nämä ja on tällä hetkellä kummitädillä. Se näyttää aivan samalta kuin kummitäti nuorena, eihän sitä voi kelleen muulle antaa. Taisin kyllä antaa sen hänen miehelleen jos oikein muistan, mutta hän ei sitä enää tarvitse, niin täti sai sen.

Tuomaanristin sain yhdeltä mieheltä lahjaksi yhden joulun alla. Oltiin lasten kanssa kaupasta tulossa ja se mies alkoi parkkipaikalla sitä ristiä tarjottelemaan. Sanoin ettei miulla ole nyt rahaa että onhan tuo ihan hieno, mutta just viimeset vein kauppaan. Mies tuumasi vaan että ei hän halua rahaa, hän haluaa vain antaa tämän Tuomaanpäivän kunniaksi ja että on itse tehnyt. Kiittelin kovasti. Harvoin nykyaikana kukaan tulee tuolleen antamaan jotain ilman ettää heti pitää olla pörssi levällään.  Pitääkin kurkistella mihin on joutunut exän tekemät pääsiäiskukko ja kana. Tosin en voi laittaa niitä esille kun kissat syö ne höyhenet.

Tyttären 1v kuvaan halusin ihan omatekemän mekon. Tai siihen aikaan 20v sitten kun tyttäreni syntyi ei kaveripiirissä ollut lapsia, ja ne exexän kaverit joilla oli olivat kaikki poikia. Exex anoppi maksoi kapeavakoiset samettikankaat, lainasin häneltä ompelukonetta ja suristelin mekon. Siihen aikaa tosiaan oli etten edes kunnolla hallinnut koko hommaa. Sitten huomasin etten saa hihojakaan terrakotasta kokonaa niin että tuon palleron käsivarret sinne oisi mahtuneet, piti ympätä tuosta vaaleasta kaitaleet. Silloin en tosiaankaan vaan surauttanut vaan käytin aikaa paljon homman tekemiseen. Nepparit käin lyötättämässä vielä puolta tuntia ennen kuvausta. Satiininauha rusetiksi ja pieni orvokkikuva rintapieleen. Tuosta mekosta olen todellakin ylpeä. Se on vieläkin tallessa.

Pocahontas mekko piti tehdä tytölle muistaakseni koulun naamiaisiin tai johonkin vappupippaloihin. Oli juuri sopiva pala trikoota. Turkoosia silkkinauhaa kaulalle. Hamahelmiä hapsuihin ja sinne tänne kaniturkissuikaleita. Niitä ei vielä tuossa kuvassa ole, laitoin ne jälkeenpäin.Pojan asun on tehnyt siskoni omalle pojalleen kuka on kuvassa toisena.

Myönnettäköön, olen sortunut myös siihen että kaikilla on samanlaiset kuteet. Tein koko perheelle tällaiset ulkoilupuvut, kuvassa on tosin vaan poika. Oli varsinaisen riittävää kangasta kun tein 10m kankaasta kaksi aikuisen pukua hupullisine anorakkeineen, yhdet ylimääräiset housut, shortsit, 9 vuotiaan puku ja tuon parivuotisen palleron puku. On muuten sen värinen nuttu että hirvikärpäsetkin jättää metässä rauhaan, kun muistaa vaan tukkansa suojata. Tuo anorakin rintatasku ei tosin ole paras mahollinen tavaroiden säilytyspaikka kun kumartuu, niin kaikki holahtaa maahan, siksi laitoinkin sivutaskuihin vetoketjut.

Tää merimiespaitakin tuli pojalle tehtyä, samanlaisen tein kummipojalle. Nuo sutaasinauhojen ompelu tuotti hieman päänvaivaa, ei kaikista helpoin tehtävä kun kauluksen takaosassa on vielä symmetriset mutkat.

Oishan noita vaikka kuin paljon kun alkaa kaivelemaan. On vaan paljon noita kuvia diamuodossa, että niitä ei vaan voi tässä käyttää ennen kun saan laitteen millä niitä siirrellä digimuotoon. Nääkin kuvat on laadullisesti huonoja kun oikasen tässäkin ja otan valokuvasta suoraan digikameralla kuvan. Parempi tulos tulis kun skannais. Mutta kun pitää monta tavaraa ottaa skannerin päältä ensi pois. Nopeemmi mie otan sen kuvan ja siirrän koneelle.