Tuli sit torjantaina keitettyy se pinaattisoppa töissä salaisine ainesosineen. Voihan vitsi miten helpolla sai kattilan puhtaaks, kun tyhjensin sen heti välittömästi kun sain sen toisen rakennuksen ruoan ulos, enkä jättänyt loppusoppaa muhimaan pariks tunniks, vaan työnsin sen pakissa uuniin lämmittelemään. Hetken aikaa kattila oli harjapesussa, siis kattila hoiti ite pesunsa, ja kun kaasin kaikki 200 litraa vettä pois, niin ei tarvinnut kyl teräsvillaa näyttää, viimeset sopan rippeet lähti ihan vesisuihkulla irti. Kyllä kannattaa lorauttaa joukkoon tilkkanen öljyä.

Nii mikä sopasta teki munattoman oli et koko talossa ei ollut yhen ainoota kananmunaa, ei vaan yksinkertasesti saanut mistään, kai ne kanat on menneet umpeen. Emäntä oli yhen päivän metsästäny niitä ihan monesta paikasta ja kaikkialta oli loppu. En oo koko kahen viikon aikana tuolla koululla nähny ensimmäistäkää munan näköstä.

Mie olen aina inhonnu keitettyä kananmunaa etenkin pinaattikeitossa. Aikanaan kun ite oli koulussa ne keittolan tätsyt tökkäs aina sen kokonaisen, onneks kuoritun, kikkelin sinne soppalautaselle lillumaan, vaik kuin pyysit et anna mielummi tarjottimelle erikseen. Ei ku soppaan. Sit yritä pyöreellä lusikalla metsästää sitä sieltä liukkaasta sopasta, useimmiten se sit otti vauhtia ja lens johonki huitsin nevadaan sotkien ainakin vastapäisen kaverin rinnukset vihreillä roiskeilla. Ja kaveri kiitteli vuolaasti. Sikskään mie en syö keitettyjä munia, mut myös siks et sit puol päivää tulee munan makusia röyhyjä ja maha ei niistä tykkää. Ja mie tiiän et kun alkaa putkesta tulla rikinmakusia röyhyjä ni parin tunnin sisään iskee mahatauti ja yrjö lentää.

No nytpä kun sitä soppaa siinä kattilan vierellä hämmenteli ja maisteli, ni tuli ihan sellanen mielleyhtymä, et kul se sitä munaa kaipaa. Siis mie, joka en niitä vapaaehtosesti ees syö. Kaipa se oli joku psykologinen mieliteko. Kun sen vapaaehtosesti jättää, sitä ei taho, mut kun tietää ettei ole ees mahollista saaha, ni sit tekee mieli. Oonkohan mie vähän munan puutteessa?