Tässä toinen osa edelliskerralla alkaneeseen trilogiaan

Jouluenkeli tutkimustrilokian toine (ja kalliimmaks käynt) osa


Näist tapahtumist on nyt kulunt senverta aikaa, jotta ne kehtaa kertova.
Tarkempaa vuoslukuva mie en sano, mut päätelkää isse koha saatte lukenee tään jutun.

Tie-se-isse-enkel. Eli motorisoijun enkelin paluu.

No vot, tul miunnii käytyvä kirkos Hoosianna kuulemas, vaikken meinantkaa.
Ilman sakotta en selvint siltä reisulta, mut mie olin kyl viato
tapahtummii kulkuu. Asiat näät alkoit männä poskellee jo paljo aikasemmi.
Mie ko rupesin liia kovast miittimää sitä enkelteorijjaa, mitä Juoma-Juuso miul selosti, jotta voipko hyö tosjaa lentää? Ne enkelit? ´
Ni toissaviikol miul juohtu mielee jot mitäs jos tekis erräällaise rototyypin, motorisoijun enkelin, ni sithä sen näkis siitä suoraa pellaaks se ensikää vai ei?

Periaattesha semmose rakentamine ois helppova, mut ko mie oon kuitennii vähä tämmöne poropeukalo, ni mie sai päähäi pyytää apuva mein kylän pellepelottomilt, Rukkii veljeksiiltä. Hyö on semmosii monttööriä jott mitä hyö ei saa toimimaa, ni sitä ei saa kukkaa. Aikamiespoikii kumpanennii, höil ei jää keksimiselt ja konneije rassaamiselt ennää aikaa muuhuu.

Mänin sit aikain pähkäiltyäin kyllää veljeksii kottii ja haastoin asiain, jotta kiinnostasko tehä oikia, lentävä jouluenkel?
Ni hyöhä innostuit heti. Nuoremp veljes, Veijo nimeltääsee, totes heti jotta siihe tulloo ratio-ohjaus ja joku pien moottor.

Mut mistä myö saahaa siihe sopiva runko? Sen pittäis olla keviä ja komia.
Mie möläyti vitsinnä, jotta käytetää miu naapuri (Kerkon) rouvaa
mannekiininnä, mut Veijo tyrmäs itean. Ei myö kuulema mittää jumpojettiä tehä, Kerko rouva näätsen painaa ainannii satakakskymment kilova. (Siihe sais helpost vaik lastiruuma tehtyvä). Ni sillo mie sain toise aatteen, mitä myö kovast kavutaa vieläkii: myöpä käyvää hakemas kaupast enkelkatalooki, kuvasto, misson paljo naismallia. Se aate kelpas veljeksiile, ja nii meijä enkelirakennusrojekti alko pornolehe hankkimisel.

Sitä lehtiä myö sit kasseltii porukal, veljekset ol vähä vaivautunnee
olosta ko eiväthä hyö ymmärtänneet naise pääl mittää. (Tai sit hyö
ymmärtäät nii paljo, jot pyssyyt ettäällä). Mut kuitennii hyö kassoit
silmät killisiissää kuvia, missol tyttöjä vaik mitepäi ilma rihma
kiertämää. Aarne, vanhemp veljes, jopa huokail suuree äänee, hää koittel sillä ilmentää jotta hää ymmärtää kyl naise pääle.

Ja sit tultii mainokse kohal, mis mainostettii pumpattavvii parparoit. Ni silloha Aarne oikei innostu! Se nimittäi huomas, jotta yks malli ol valmiiks motorisoitu. Siihehä ei tarvis laittaa muuta ko ohjausyksikkö! Ol miula pokeris koko pitämine, ko mie Aarnelle selostin jottei sillä moottoril saa sitä parparaa lentämää, jottai muuta voip kyl lentää.
Niettä se moottor on vähä arveluttavas paikas enkeli tekemist aatelle. Aarne ymmärs, tai ainannii se sano 'Ahaa'. Veijo siihee sit arvel, jottei myö sentää tehä perämotorisoitua enkeliä ko joku toine on jo teht semmose. Perämoottor kuuluu venneesee.

Mut sammaa hengevettoo Veijo totes, jotta tämmöne myö kuitennii tarvitaa, ilma moottorii. Myö kassottii kuvvaa, mitä hää sormel osotti. Siin ol semmone kolmiaukkone pumpattava parpara. Ei mikkää torso, kaik raajat mukanna ja oikias mittakaavas. Huuli pyöreenä, nii ko naisel ylleensäkkii.
Ja Veijo selosti suu vaahossa, jotta sit vaa asennettaa siihe roottor, moottor ja ratio-ohjaus ja lopuks täytetää se kaasul, ni joha nousoo. Miul juohtu täs vaihees mielee, jotta oiskoha olemas neekeriparparaa? Tummaihosta ja paksuhuulista? Sen vois joku kyl sotkia sitsontiaisee, jos sitä lennättäs liika matalal.

Nii myö sit tilattii postiennakol semmone tavallise värine, vaalianpunane, kolmeaukkone pumpattava parpara. Taikka aihio, niiko veljekset sitä nimittiit.
Pari viikkova siinä kerkis männä, ko meijä enkeli runko viimoseltaa tul kirkokylä postii. Sillaikaa Veijo ja Aarne ol jo näpränneet konneistova valmiiks, eikä tarvis muuta ko mie haan paketin ja toimitan veljeksii kässii. Jälestäpäi aateltuna, miu ois pitänt viiä paketti niille heti, mut ko en vaa tult vieneeks enne ko lauantainna iltapäiväl. Atventi aattonna.

Paketti avattii ja voi ihme: paketis ol kaks parparaa! Toine semmone ko tilattii, toine semmone motorisoitu. Tilauslappuu ol tosiaa pantu
molemmat, Aarne ol sen täyttät. Ja ol nyt punane ko mikä. Myöns se
kuitennii tilannee molemmat. Kuulemma toisen varaosiks.
No kuitennii veljekset panniit hihat heilumaa. Ohjauslaite kiinnitty
teipil enkeli selkää, siihe kuulu pari ropelia ja anteeni. Sittei muuta ko
kaasupullost heliumija parpara täytteeks, varovast jottei halkia, ja joha alko enkel saaha muotoja! Lopuks pullo irti ja enkelii korkki paikallee. Nousha se persana ilmaa!

Vähä aikaa mie aattelin, jotta lentääkhä oikiattii enkelit kaasu voimal?
Niettä lennol lähteissää hyö tankkaat issesä hernesopal ja piimäl, jottei kaasu lopu? Mut tää aate män nopiast pois mielest ja mie kiinniti huomioin siihe meijä parparaa. Se nous koko aika ylemmäs.
Mut ohjaus ei totelt. Veijo ol teht jonkuu kohan vikkaa, ja sen pit käyä korjaamaa härveliä. Aikaa män, Aarne jelppail minkä osas. Mie kassoin telkkarist pumssipummit ja muut ohjelmat, mitä viissin. Lopuks nukahin puoliltaöin sohval, ko ei ruvent tulemaa sen valmiimpaa ja olin väsyksiissää.

Mut sit, viijeltä aamul, Veijo herätti miut. Hiljane surina käi enkeli seläs, ja se nous, laskeutu ja käänty niiko pittääkii. Veijo vääntel kauko-ohjaimest ylpiänä, kaik pelas niiko pit, ja sit hää viel yllätti meijät: enkel rupes laulamaa! Veijo ol kaikes hiljasuuves laittat mukkaa piene maknetohvoonin ja ämyrin ja nyt hää sai napist painamal laulu kaikaamaa. On se koko velho mieheksee! Miekii oisi tahtont vähä ajjaa parparal, mut Veijo ei antant.
Hää ol liika innossaa.

Ruokahalu kasvaa syyves, ja Veijo tahto koittaa enkeli toimintaa ulkonna, misson enemmä tillaa. Sisässä se törmäil koko aika johonnii. Ei muuta ko uksi auki ja enkel ulos, vaikkol iha pimiää. Pihalampu valos näk kuitennii jottai. Mut sit kylmä ilma tek meile tepposen: heliumi rupes kutistummaa
enkeli sisäs, ja viimoseltaa se lörpsäht ja laskeutu maaha. Aarne käi
hakemas kaasuva ja täytti enkeli uuvestaa. Parpara nous taas ilmaa.

Kylmä tek toisennii tempun: enkelist jääty patterit. Virta hävis. Se ei totelt ohjausta ennää yhtää, vaik Veijo tek mitä. Hää vääntel vipstaakia ja painel nappia, huus ja kirroilkii, mut parpara ei totelt. Hiljaksee se läks ilmavirra mukkaa kirkol päi. Aarne käi kiireest tuvast taskulampun, jotta vähä nähtäs mihi meijä enkel lentää liihottaa. Onneks ei lunta olt paljova. Myö voitii seurata parparaa, se ei noust ennää ylemmäks ko puihii
latvoi tasal.

Jotennii se ilmavirta käi kirkomääle päi. Ol koko kolkko männä pimiäl
hautuumaal, viel ko kirkokello soitti ihmisiä kirkkoo. Siel ol näet just atventtijumalapalvelus alkamas, pääovi ol viel auki pönkättynnää. Siitä män sissää joku ihmine, siitä män sissää ilmaa ja siitä män sissää meijä parpara. Ja siitä pit männä meijännii. Mut kyl meil ol hyvä tuuri: kirko etteine ol nii pimiä, niettei kukkaa olt näht parparaa. Eikä nähty myökää. Se ol jo jossai kirkkosali puolel.

Ei muu auttant muu ko männä peremmäl. Penkit ol täynnä ihmisiä, mitkä
istuit autuaanna paikallaa ja valmistuit jumalapalveluksee. Muttei näkynt parparaa vieläkää missää. Vähä aikaa myö salis kierreltii ja kasseltii, mut sit alko urut soimaa ja kaik nous penkistä yllää. Nii nous parparakii, se ol olt jossai penkkiin välis lattial iha kirko takaosas.

Viel ei olt mittää hättää, pappi ol selin ja parpara ylleisön takapuolel. Hoosianna kaikas ja parpara lipu hiljaksee ylemmäs ja etteepäi. Veijo painel ohjaimest minkä kerkes ja koittel saaha värki hallintaa, mut patterit ol vieläkii liika kylmät. Täs vaihees mie hiljaksee aattelin, jotta ois pitänt laittaa parparalle ies vähä jottai vaatetta pääle enne ulosvientiä. Nyt se lentel alastomanna.

Ol ennää aja kysymys, millo joku huomaa parparan. Se liikku kuitennii nii hittaast kattomaalauste seas, jottei siihe kukkaa kiinnität huomiota. Myö kolme seistii topakast paikallaa ja koitettii vaa silmänurkast vaivihkaa kassella, mihi meiä enkel männöö. Aarne iha heiluttel huuliasee niiko muka
veisais, vaikkei osant pätkääkää. Ja vaikkei kirkos saa kirroilla, ni
silti siltä pääs virre sekkaa tuhma sana, onneks iha hiljaa.

Mie aattelin mitä se kirroiloo, ni sillo miekii huomasi mitä ol
tapahtumas. Parpara rupes pullistummaa! Kirkos ol senverta lämpöstä,
niettä kaasu rupes laajenemmaa. Sitä ko tul lisättyä pihal männessää. Nyt parparan paine kasvo koko aja. Se näytti jo Kerko rouvalt enemmä ko Kerko rouva isse! Myö oltii iha varmoja, jotta kohta se halkiaa, mut eikös mitä: kuulu semmone napakka rapsaus, ja parpara suusta törrötti muovimakkara. Sen suukolo ol revent pohjast irti ja muljaht nyt ulos. Yök.

Virs loppu, ihmiset käi istumaa ja pappi alko pittää puhettaasee. Parpara pääs lentämää saarnastuoli reunal astikka, enne ko meijä iessä istuva vanha rouva sen huomas. Ei se kuitekaa sanont mittää, rupes vaa korisemmaa pahaenteisest ja putos penkiltä. Sillo kuulu ylläältä kaks rapsausta lissää, oikei kovvaa, ja parpara loputtii aukot muljahtiit nurinpäi. Mie
en tient, pittääks itkiä vai nauraa, näky ol hurja. Aarne sen äänee sano: meijä enkelil seisoo. Molemmil puolil. Ja samantien kaik muutkii huomas parparan. Saarna katkes ko seinää ja kaik olliit hipi hiljaa.

Paitsi parpara, joka alko taas tottelemmaa ohjausta. Just sillo, ko Veijo paino sitä nappia mikä pannoo maknetohvooni pääle. Niettä parpara rupes laulamaa jotta "Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin?" Samantien kasvo paine nii isoks, jotta parparalta repes perse ja se lens viimose lentosa härskist päriste johonnii urkuparvel. Kiljasust käi ilmi, jotta kanttor ol naine.

* * *

Tuomari sano, jotta muute oltas selvitty huomautuksel, mut se koriseva mummo ol saant senverta pahan laakin niettei puhuttelu riitä. Sakot tul, rikosnimike ol tapon yritys. Hyvä, jottei se mummo kuolt. Mitä ois käynt semmose neekerparparan kans?

Myö kuitennii otettii tapahtunneesta opiks: seuraaval kerral meijä enkelii pannaa issetuhojärjestelmä. Nyt myö ymmärrettää, miks NASA varustaa kaik lentovehkeet räjjäytyspanoksel: mummot on arvokkaita.