Mihin ihmeeseen tää aika oikeen juoksee, mihin sillä on kiire? Just vastahan mie tätä blogiani päivitin ja kuis ollakkaa, siitäki on jo koht kuukausi. No höh.

Käsityörintamalla ei ole ihmeempiä kummempia tapahtunu, paitsi, että tein lapsenlapsen turvakaukaloon uuden päälisen, jonka sitten unohin kuvata. Tarkotus oli ottaa kuva kun se on siinä kaukalossa paikallaan, mut eihän sitä enää sillon mieleen tullu. Ja virittelin tilkkupeittoa pienelle. Siitä puuttuu toppaus ja pohjakangas. Nii, miusta tuli Mamma tuossa ennen puoltakuuta, tytär sai pienen pojan.

Edit tässä kuvat peitosta ja kaukalosta. Kaukalon sivuun tuli purjeveneet nurinpäin, mutta teini tuumasi että voihan sitä kattoa toisesta suunnasta. Keskiosa vakosamettia, sivut ohutta viskoosipuuvillaa vuoritettuna tuolla ylhäällä koristeena olevalla napakalla puuvillakankaalla.

Peiton teko meni siihen asti ihan hyvin, kun aloin kiinnittämään pohjakangasta ja vanulevyä. laitoin ihan oikeaoppisesti nurjat puolet vastakkain ja vanulevyn väliin. Nii-in... väliin. Ompelin iloisesti saumurilla reunat ja muistin jopa jättää kääntöaukonkin. Aloin kääntämään peittoa ja kuinka ollakkaan, vanulevy olikin ulkopuolella peittoa. Saumurisaumaahan ei pureta, joten ei muuta kun saksilla ompeleen vierestä auki ja uudelleen kasaus. En kyllä tosin ymmärrä vieläkään että vaikka kuin on ihan oikean kokonen pohjakangas ja just leikattu irti siitä päälisestä, niin kun niitä uudelleen yhteen ompelee ni taas pohja vetää ja kiemurtelee ja siinä on ylimäärästä. Kai se puuvillakangas sit venyy ku sitä käsittelee.

Yhtä mekkoa sain sen verran edistettyä, että nyt on sivusaumat ja olkasaumat ommeltu ja reunat päärmätty saumuriompeleella, ettei rispaa.

Ei ole oikein jaksanu paneutua, kun päivät on töissä, viime viikkokin oli vielä iltavuoroo, et hyvä et kotiin jakso ajaa. Välillä kirosinkin kun tuo iskias on kiusannut tiukasti nyt lokakuulta asti ja on niin ilkeessä paikassa suoraan pakaran keskellä, että tuo puolen tunnin ajokin on yhtä tuskaa. Ja nivelrikko kaasujalan polvessa kiusaa. Moneen otteeseen pitää laittaa ajaessa tiukka tyyny alle, ja kohta taas ottaa pois. 600 buranan voimin on menty eteenpäin jo useamman kuukautta. Kun ei voi antaa periks. Kun pitää töitäkin tehä. Sanoinki naapurille yhtenä päivänä etten tiiä kumpaa koskee enemmi polvea vaiko pers...ä. Onhan se tuplat enemmi ku kelan korvaus perus työmarkkinatuella se palkka, vaikkei päätä huimaakkaan. No joo. Jos tekee viikossa about 25- 30 tuntia töitä, niin näkyyhän se tilipussissa.

Nyt saan ilmeisesti olla samalla koululla likimain kuukauden, jos ne saavat jonkun hoitamaan siivouksen, siitä kun tuo polvi, selkä, eikä nivelet tykkää. Mie voin hyvin hoitaa keittiön jos miun ei tarvii juosta kun hevonen tukka suorana koko aikaa. Niiku viime viikolla. Joka päivä askelmittarin mukaan tuli yli 4 km kipitettyä siinä työpäivän aikana, se on aivan julmetun suur määrä tälle kunnolle, selälle ja polvelle. Ei ihme, et iskias kiusaa.

Ja yks mikä tuossa tänhetkisessä koulussa on hyvä, niin se on puolet lähempänä kun jos ajasin joka päivä kaupunkiin asti. Mutta siinä koulussa on kaks rakennusta ja hirvittävä määrä siivottavia huoneita, toinen viel kahessa kerroksessa. Mie voisin ihan hyvin tehä keittiössä vaikka 6,5h päivää jos joku sen siivouksen sais hoidettuu. Se taas on vähän huonompi homma. Tuolla koululla kun pitää olla oma auto, että sinne pääsee työaikana. Julkiset kulkee toki kun lapset kulkee kouluun ja koulusta pois, mutta ei ne ajat koske yleensä henkilökuntaa.