Jäälyhtyjä

Illalla sytytin lyhtyjä portaille jotka ovat olleet joulusta asti paikoillaan.

Mietin menneitä hetkiä. Kuinka ennen puolison kanssa tehtiin näitä aina kymmeniä, hän jopa valoi kynttilät niihin itse. Oli kaikki talon juomalasit käytössä valuissa. Oli kaunista laittaa lyhtyjä ympäri puutarhaa, yhdessä hiljaa. Sanoja ei tarvittu. Oli hyvä olla, lapset leikkivät kerrankin kiltisti keskenään.

Kuinka ennen jouluyönä jätettiin lapset nukkumaan ja hiljaa hiivittiin hautausmaalle katselemaan ja rauhoittumaan. Hän rakasti joulua ja koristeita, kynttilöitä oli joka paikassa, minä en niinkään välittänyt koristuksista. Puutarhaan piti virittää valot omenapuuhun ja lipputankoon, aitan seinuskin sai omansa. Koskaan ei laitettu pihalle värivaloja, hän ei tykännyt niistä. Oman tähtitaivaan sain laittaa kuistille, paljon sinisiä valoja. Kuisti hehkui sinisenä yöhön.

Nyt hän katselee maailmaa pilven reunalta, poissa kiireestä ja melusta. Ehkä kaiken tämän oli tapahduttava. Ikävä hiipuu hiljalleen taka-alalle, mutta ei voi unohtaa kaikkia niitä hyviä hetkiä.

Varpaita ja sormia palelee, havahdun nykyhetkeen. Pakkasta on -30 ja vähän vain päällä, kun en tullut tänne pihalle unelmoimaan, vaan lyhdyt syttyttämään sen kunniaksi, että karhu käänsi kylkeään ja talven selkä taittui Heikinpäivänä.