Kerijä

Muistan lapsuudessa kun äiti käytti paljon vyyhtilankaa, jota sitten aina pyöriteltiin tuommoisella kerijällä. Äidillä kerijä oli pinkki ja vähän pyöreämpi ja isompi. Muistaakseni keskitötterökin oli irroitettava. Sivussa metallinen langanohjain.

Meillä kolmella sisaruksella oli aina kilpailu kuka pääsee veivaamaan, kun se oli niin hauskaa puuhaa. Ei ollut yhtään hauskaa olla siellä vyyhtipäässä kun villalanka söi ikävästi ranteita. Siihen viritettiinkin korkeaselkäinen tuoli ja toinen ohjasi hieman. Eipä tullut mieleenkään laittaa hansikasta käteen. 

Ai sitä riemua kun ei muistanut painaa tötteröä pohjaan asti, kun otettiin mieletön vauhti päälle. Veivattiin niin että käsi oli irrota jos kerijä nyt sattui vielä pöydän kulmassa kestämään. Puolen välin jälkeen kerä taatusti otti ja lähti lentoon. Sitten mentiin vielä lujempaa kissan kanssa kilpaa kuka kerän ehtii poimia. Siinä vaiheessa hauskuus yleensä loppuikin kun kerän joutui uudestaan kerimään toisen pään ollessa vielä vyyhdellä. Miten voi suoraan lankaan tullakkin yhtäkkiä niin tolkuttomasti solmuja. Siinä hyvinkin tunti poikineen vierähti kun niitä solmuja auottiin.

En ole nähnyt kerijää enää vuosiin, ja äitikin käyttää nykyisin kerälankaa, ei ole tainnut vuosikymmeniin enää vyyhtejä ostaa.