Tämmöinen kaveri laskeutui meidän pöydälle kun oltiin jäätelöllä keskustassa kummitytön, hänen äitinsä ja kummitätini kanssa. Ei tällä ollut kiire minnekkään, siinä meidän välissämme itseään lepuutteli. Vasta kun kummitäti tökkäsi sormella lähti tämä  suruvaippa lentoon.

Päätettiin tuossa viime viikolla Lpr Neulojien kanssa tehdä pikku risteily Saimaalla.

Kokoonnuttiin hieman ennen laivan lähtöä lipunmyynnin luona viiden naisen voimin. Eräs meistä oli varannut hyvän pöydänkin ravintolasalista, oltiin ihan keulassa näköalaikkunan vieressä. Jokainen kaivoi käsityön esille ja siinä koukut ja puikot lankaa väänsivät. Hieman kanssamatkustajat vilkuilivat alkuun, mutta mitäpä niillä olisi ollut sanomista kun oltiin kuitenkin varatussa pöydässä.

Katseltiin maisemia kudonnan lomassa, yritettiin hahmoella välillä missä oikeen purjehdimme, ja syötiinkin todella hyvät ateriat. Tai ainakin miun Bearnaisepossu oli sitä. Siitä ei tajunnut ottaa kuvia, näistä kanssakutojista kyllä, mutta kun lupaa kuvien julkaisuun ei ole, niin en niitä sen kummemmin sitten esille tuo.

Tässä on tämä jälkiruoka, mikähän se nyt sitten nimeltään olikin. Kuumana se tarjottiin pienen kermahippusen ja kastikkeen kera. Tää miun muisti on kyllä ihan toivoton. Suklaakakkua joka tapauksessa.

Ensin siis tehtiin kierrosta Saimaalla ja sen jälkeen tulimme Saimaan kanavan ensimmäiselle sululle, Mälkiälle. Vastaan meitä tuli pienessä puutavaralastissa ollut laiva. Siinä ihan oikeasti oli niin vähän puuta kyydissä, että tultiin siihen tulokseen ( siis mie tulin) että ne salakuljettaa jotain pimeetä ruumassa.

Tuo silta tuolla takana on vt6, joka menee kanavan yli.

Tässä ajamme juuri ensimmäiseen sulkuun.

Saimaahan on 76m meren pinnan yläpuolella, joten nämä sulut ovat tarpeen. Suomen puolella näitä on 3, Mälkiä, Mustola ja Soskua sekä Kansolan avattava läppäsilta ja Venäjän puolella 5 sulkua Pälli, Juustila(Ilistoe), Rättijärvi( Cvetotchnoe), Iskrovka ja Brusnithcnoe ennen Viipurinlahtea. Tämä Mälkiän sulku on kaikkein korkein näistä, korkeuseroa on 12,7 metriä. Alapuolella suluissa ovat aukeavat portit ja yläpäässä nouseva ja laskeva portti. Sähkömekaanisesti tai hydraulisesti liikuteltavien porttien kautta säädellään sulun veden korkeutta, jolloin alus joko nousee tai laskee sulussa.

Tässä juuri sulkuportit aukeavat ja ollaan tuon kallioseinämän verran äskeistä alempana. Käännyttiin ympäri heti kohta tuon portin jälkeen ja tultiin samantien pois. Tuommoinen kymmenisen minuuttia tuohon meni aikaa tuon kameran kellon mukaan.

Poistuessa kanavan suulta ilta-aurinkokin vielä pilkahteli. Edessä vasemmalla oleva silta on Luukkaansalmen silta, joka rakennettiin joskus parisen kymmentä vuotta sitten korvaamaan vähän matkan päässä ollutta Pappilansalmen lossia. Sillan korkeus on 24 metriä.  Vasemmalla olevan metsikön takana on näes UPM Kymmenen Kaukaan tehtaat ja sillan kupeessa on uittopuuta. Siinä onkin hiljainen nopeusrajoitus juuri sen takia kun siellä on niitä nipuista karanneita uppotukkeja.

Kyllä sieltä aina joku on alas loikannut huonoin tuloksin. Jos vielä selviääkin pudotuksesta ja veden vastuksesta, niin melkeinpä tukkeihin itsensä lyö. Tunsin ennen ihmisen joka niin teki. Hän ei hyppynsä jälkeen montaa päivää hengissä sitkutellut, kun oli niin valtavat sisäiset vammat. Ja joskus jotkut henkilöt kaatoivat veneensä hosiessaan tukkeja pois tieltä. Kukaan kolmesta ei selvinnyt kun eivät osanneet uida. Osa heistä, en muista enää yksikö vaiko kaksi löydettiin vasta monen kuukauden päästä kun oli jäänyt uponneiden tukkien väliin. 

No nii. Taas eksyin sivuraiteelle, ei ole ensimmäine eikä varmaan viimenen kerta.

Sain mie taas muutaman sentin tehtyä hihatinta, jota aloin tuossa joku aika sitten neuloa. Tosin ohjeen oon heittäny jo ajat sitte mäkeen. Ohje oli heinäkuun Suuri Käsityö lehdessä ja niin outoon ohjeeseen en ole kyllä ihan äkkiä törmänny. Kun ensin piti 6.lla kerroksella vaan kavennella yhteenveto ja ylivetokavennuksilla, tai siis kolmella, koska nurjat tehtiin vaan nurjana. Sitten vasta luotiin 100 silmukkaa. Sitä muutama kerros ja sitten kavennetaan puolet pois. Tähän asti vielä ymmärsin ohjetta kun en lukenu niitä kuutta ekaa riviä. Sitten vaihdettiin puikkoja ohuemmiks, mie tosin luin väärinpäin ja vaihoin paksumpiin. Muutama kerros joustinneuletta. Otettiin takasin ne kavennetut 50 silmukkaa.  Sitten piti alkaa kuvion teko ja siinä vaiheessa tavailin jonkin aikaa. Ei mene jakeluun että jos siitä alkuperäsestä 100.sta silmukasta kavennan joka oikealla kerroksella lähes parikymmentä ja vasta joka neljännellä kerroksella lisään reunaan yhen silmukan, että siitä tulis ihan tasanen suora reuna. Johan miulla loppuu silmukat jo viiden kerroksen jälkeen.

Nakkasin ohjeen pois ja nyt teen sitä hihatinta ihan sileenä, jos en keksi sitten mitään jippoa siihen välille. Tää miun siipiväli kun on vaan sellanen 150 ranteesta ranteeseen, että voi olla aika tylsää neulottavaa. Jossain vaiheessa lisäsin silmukoita tuon sadan lisäks ja nyt niitä on kai liki 120, jos ei enemmänki, en ole laskenu. Ja kun lankakin on tosi ohutta Silviaa, ja yritän 4,5 puikoilla sitä väkertää, niin tuntuu ettei työ välistä etene ollenkaa. Jos mie saan pari senttiä kerralla tehtyä, ni voi mennä ens kesään ennenku sen saan valmiiks.